ELÄMÄÄ MUSTATERRIERIN VARJOSSA




Väkiparran Pippe Raumalta täällä, hei! Poskia kuumottaa sunnuntaiaamuisen ulkoilun jälkeen. Pistin kaffen tippumaan. Kiersimme Pyytjärven porukalla 26. kerran. Puoleltapäivin Raumalla Parpansalissa on paikallisen koirayhdistyksen sekä eläinsuojeluyhdistyksen kauden avaus. Vähäppoja tuskastuivat viime vuoden lopulla pimeisiin syksyn iltoihin ja kutsuivat Hauvaneuvolan porukan Uudenlahden vanhainkodille sunnuntaiaamulenkille. Lenkistä on muodostunut meille kaikille viikon kohokohta. Ensin koirat riekkuvat suurimmat höyryt pois pellolla, sen jälkeen suuntaamme enemmän tai vähemmän sopuisassa jonossa luontopolulle.

Joukkomme on kasvanut ja vaihdellut sen mukaan, kuka mistäkin ja milloin on kuullut lenkistämme. Viimeisimmälle kertoi nuohooja, kun tämän rouva ja mastiffinsa oli liittynyt seuraamme.

Vähäpoikitte ryhmä oli alkujaan kuuden koirakon suuruinen. Nyt lenkillä käy säännöllisesti yli kaksikymmentä koiraa ja vielä enemmän ihmisiä. Mediaseksikästä? Miehiäkin on melkein kymmenen, ja mukana on kokonaisia perheitä. Koiria on kaikenikäisiä, silkkiksestä doggiin, remmiräyhätkin, kaikki vapaana. Sisäpiirissä kutsumme lenkkiä esperanton kurssiksi, jossa vastaavana lehtorina toimii Tri Rossi.

Rossi opettaa välillä epäsäännöllisiä verbejä aloittelijoille. Se myös siirtelee kuumimmat sivuun? Tämä ei ole mikään kaupunkilegenda, vaan kertomus mustaterrieristä. Ensimmäisillä lenkeillä kuljin itse peränpitäjänä ja koirani huinivat keulilla. Muutaman kerran jälkeen porukassa alettiin kertoa, miten se taas toimi.

Joululomalle laskeuduttuani ymmärsin porukan kertovan Rossin tekemisistä lenkin aikana. Sitten näinkin sen; vehnis kuumeni ja kävi tosissaan coccerin päälle, Rossi loikkasi paikalle ja siirsi määrätietoisesti päällimmäisen kurkusta roikottaen sivuun. Samoin se on jatkanut. Rossi ei mene turhiin rähinöihin, vain tositoimiin. Jo pelkkä Rossin läsnäolo laskee lauman stressitasoa. Eikä näytä siltä, että auktoriteetti olisi mennyt karvaroinninkaan myötä. Jospa se onkin tuo ominaishaju!

Rossi on osoittanut olevansa korvaamaton apu Hauvaneuvolan tätille, kuten itseäni nimitän. Koirapulmien ratkomisessa se on oikea käteni. Välillä kyllä hirvittää sen väliinmeno. Rossi ei ole kuitenkaan saanut naarmuakaan ja aina se on onnistunut hommassaan.

Tuossa päivänä eräänä kaks suskoiraa hanskas. Rossi oli minulla hihnassa kiinni. Se katsoi silmiini, että tarttis mennä. Mene sitten, sanoin ja huokasin. Rossin ilmestyessä paikalle tappelu loppui kuin seinään. Etteivät vaan olisi vihellelleet mennessään, suskoirat. Samanlainen legenda oli Rossin edesmennyt isoiso jne. täti Saara. Yhteneväistä porukkaa oli luonnoltaan myös Rossin äiti, Viiru.

Legendoja, mitä legendoja. Kolme Elämäni koiraa! Onkos muille sattunut!? Jutustelusta voisi luulla, että koirat vievät ja minä vikisen. Ei. Meillä on kova kuri. Mitä nyt Rossi muutti sänkyyni viime kesänä. Katkaisin koipeni ja Rossin lisäaivot alkoivat oireilla eli päälaen pateista valui mätää. Me kaksi potilasta makasimme koko tuurdefraansin ajan toipilaina. Koipi parani tammikuun puoliväliin mennessä, eikä Rossin ”lisäaivot” ole tarpeettomina kasvaneet leikkauksen jälkeen takaisin.

ILTAPÄIVÄSTÄ
Tulimme juuri koiramarssilta ja Parpansalista eli Vähämaanpuistosta. Kaupungin läpi kulkeneen marssi hännillä patsastelivat Rossi ja Tassu sekä mä, mustiksen omistajille tutussa näkymättömässä roolissa. Marssin jälkeen oli rotuesittely. Esittelimme satakunta koiraa rotujen aakkosjärjestyksessä; M niinkuin ekana mustaterrieri. Rossi ja Tassu saivat erityishuomiota oleillessaan koko esittelyn ajan keskellä kenttää.

Mätsärin ja agilityn luokkien välissä meillä oli TOKO-näytös, jossa oli kymmenen koirakkoa. Mustat olivat lepovuorossa. Esiintyvät vasta Rauman näyttelyn Piskisirkuksessa.

Kohta syödään ja suunnataan omalle pihalle ottamaan aurinkoa.

Olemme muuttaneet rivarista omakotitaloon. AaaaHh!
Rossilla ja Tassulla on oma kerros ja oma piha, minä asun keskikerroksessa. Kaisa ja Eero majailevat omassa rauhassaan yläkerroksessa. Hauvaneuvolalle valmistuu syksyyn mennessä tilat alustan autotalliin. Pihan autotalliin mahtuu auton lisäksi kuusi kajakkia, optimistijolla, pyörät sekä jumalaton läjä tavaraa. Pihalta pääsee suoraan metsään tai rauhallisille kaduille. Tupamme sijaitsee Kukkiskadulla, joka sopii hyvin kennelnimeemme. Numero on mäyräkoiramme nimi eli Tiu. Talon kirjat on päivätty vuorokausi syntymäni jälkeen.

Lyhyitä vastauksia kysymyksiin: KASVATTAMINEN? NO, JOKAINEN MUSTATERRIERI ON KASVATETTAVA!
Pelkästä pennuttamisesta puhuttaessa astutan nartun vain, kun tarvitsen itse uuden koiran. Pentulaumoista ja pennunomistajista sain tarpeekseni susikoirakaudella. Toivottavasti saamme mustia pentuja vuoden sisällä. Tassulle on uros sovittuna. Värillisiä? Ei niitä kukaan kasvata. Niitä tulee, kun luoja niin päättää. Ne ovat mustaterriereitä nekin. Karvojen värillä on merkitystä vain näyttelyssä. Karvojen värillä ja aivotoiminnalla ei ole mitään yhteyttä. Olkaamme tyytyväisiä, kun rodun historia vielä näkyy. Muutamissa roduissa ei ole jäljellä kuin pullahtelevia silmiä ja michelin-nahan verhoamia ylikulmautuneita raajoja.

Rodun jalostuksen alkutaipaleella aikaansaatu rodun pohjan monimuotoisuus on voimavara, joka meidän tulisi säilyttää.

RODUN VALINTA?
Monen kokeilun ja oman kasvuni myötä löysin sattumalta mustaterrierin. Musta heijastaa omaa luonnettani ja täyttää koiralle asettamani korkeat vaatimukset. Olin pettynyt liian homogeeniseen rotuun, sakemanniin. Sakemannipentueiden karsinta kovalla kädellä olisi tarpeen samoin kuin jalostuskokeilujen jättäminen kokeiluiksi koirien jatkojalostukseen käytön sijaan. Aivan kuin pullataikinan sitkon oletettaisiin kestävän loputtomiin. Muutama kasvattaja toimii onneksi valtavirrasta poiketen.
Musta myös kasvattaa luonnettani. Tassu nyt tekee kaiken kuten käsketään, mutta Rossipa ei. Tassussa on paimenen ominaisuuksia; se leikkii kuten paimen ja tekee liikkeet hyvässä kontaktissa. Se on myös varsin vilkas. Rossi taas on laumanvartija. Se ei turhia höntyile ja suolistaa tyypin, joka tulee reviirille äidin ollessa poissa. Rossi myös pyrkii poistamaan heikot ja sairaat yksilöt tellukselta. Kisoissa Rossi on kympin koira, kun sille päälle sattuu. Näytöksissä Rossi loistaa karismallaan ja esiintymistaidoillaan. Se esiintyy mielellään yleisölle, silloin tällöin myös kokeissa.

Laumanvartijakoirien tutkija sanoi minulle: ”Mitä? Kilpailetko sinä Rossin kanssa? Ehei. Ei sen kanssa saa muodostettua käskijä-käskettävä –suhdetta. Se on elämänkumppanisi!” Jeps!

VAIKUTTAVA MUSTA?
Vilunväreitä aikaansaava mustaterrieri on jylhä, tyyni, omanarvontuntoa huokuva ilmestys. Muutama sellainen on tullut vastaan. Rossi nyt ei ole kovin jylhä näky ilman karvoja, mutta se on pirun luotettava.

HARRASTAMINEN?
Koirat ovat ympärivuorokautinen sivutoimeni. Edesmenneen Mtn Janran, Saaran, kouluttaminen on ensimmäinen saavutukseni tässä harrastuksessa. Toinen on se, että olen pystynyt uusiutumaan ja seuraamaan aikaani koiramaailmassa. Suurin saavutukseni lienee jatkuva ihmisten höynäyttäminen koiraharrastuksen pariin.

PK-HARRASTUS voisi olla mielekkäämpää, jos tutkisimme ja tarkkailisimme koiraamme lähemmin etsien siitä taustalla olevien rotujen ominaisuuksia ja käyttäytymistä. Itselläni on tällä hetkellä kaksi aivan erilaiset käyttöominaisuudet omaavaa mustaa. Rodun harrastamiseen kuuluu käyttöominaisuuksien hyödyntäminen ja ylläpito.

OMIA TULEVAISUUDEN SUUNNITELMIANI on rodun geenipohjan monimuotoisuuden sekä käyttöominaisuuksien säilyttäminen. Toivottavasti minulla on aina mahdollisuus omistaa tuollainen Rossin kaltainen, kaikessa toiminnassaan viisas mustaterrieri.

Raumalla 4.5.2008
Terveisin Pippe Pimihau